Kirjapaino Ässällä painamme asiakkaidemme toiveet valmiiksi tuotteiksi. Meidän talossa painotyön lisäksi tehdään suunnittelua, myyntiä, varastointia, postitusta ja hoidetaan jakelua. Hommaa on monipuolisesti ja siksi pidämme silmällä meille lähetettyjä avoimia hakemuksia.

Etsimme ihmisiä, joilla on koulutustaustaa tai muualta kerättyä osaamista joko myynnistä tai painoalasta. Maailma on muuttunut niin mahdottomasti, ettei taida olla enää yhtä tutkintoa, nimikettä tai titteliä, millä näihin hommiin tullaan. Se ei haittaa, sillä meillä ei katsota titteleitä, vaan ihmisiä ja heidän osaamistaan. Emme perusta jäykästä hierarkiasta – meille tärkeintä on se, että kaikkia ihmisiä kohdellaan ja kohdataan hyvällä sydämellä.

Ihmisissä arvostamme toisten huomioimista ja hyvää asennetta. Teemme töitä paljon yhdessä ja jokaisen panos vaikuttaa kokonaisuuteen, joten kommunikointi on tärkeää. Pidämme myös Ässän rennosta ja maanläheisestä ilmapiiristä sekä tekemisen meiningistä, minkä vuoksi olisi mahtavaa, jos istuisit siihen ja tuntisit sen kotoisaksi. Muuttuvissa tilanteissa ässäläisiltä kysytään myös joustavuutta ja oma-aloitteisuutta. Olemme jatkuvasti kehittyvällä alalla ja siksi arvostamme myös taitoa oppia ja uteliaisuutta kehittyä.

Painotyö

Eniten työpaikkoja meillä avautuu painon puolelle. Painotyöhön kuuluvia tehtäviä ovat mm. digitaalisen puolen graafinen suunnittelu ja toteutus, suurkuvatulostus, painokonetyö ja jälkikäsittely. Soveltuvia aloja ovat esimerkiksi graafinen ala, media-ala ja painoala.

Myynti

Haemme usein vahvistusta myös myynnin puolelle. Myynnin tehtäviin kuuluvat palveluiden myynti sekä asiakkuuksista huolehtiminen. Graafisen alan myyntiin ei kukaan suoraan valmistu, mutta myyntiin kyllä. Soveltuvia aloja ovat esimerkiksi liiketalousosaaminen, myynti ja markkinointi sekä kaupallinen ala. Myynnin voi oppia myös muita reittejä, joten kerro rohkeasti osaamisestasi alasta riippumatta.

Lähetä avoin hakemus tällä lomakkeella:

Hakemuksissa haluaisimme nähdä ensisijaisesti sinut, emme titteliäsi tai nimeäsi paperilla. Meille tärkeintä on, että olet mukava ihminen ja omaat sellaista osaamista, mitä työhön tarvitaan. Se on toissijaista, mistä olet tietosi ja taitosi kerännyt.

  • Kirjoita puhelinnumero kansainvälisessä muodossa +358...
  • Kerro meille vähän itsestäsi. Kuulisimme mielellämme myös, miksi haet meille.
  • Pudota tiedostot tähän tai
    Max. tiedoston koko: 500 MB, Max. tiedostot: 5.
      Voit lähettää esimerkiksi cv:n tai hakemuskirjeen, jos haluat.
    • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.